Aapo Hietalahti 20.11.2005:
K-P:n Suunnistus ry:n 10-vuotishistoriikki.
Vaikka Keski-Pohjanmaan Suunnistus ry:llä on ikää vasta 10 vuotta, on suunnistuksella maakunnassamme pitkät ja vahvat, vuosikymmenien perinteet. Keski-Pohjanmaan Suunnistus ry perustaminen tuli ajankohtaiseksi 1990-luvun puolen välin tienoilla, kun SVUL:n talousvaikeuksien myötä maakuntien urheilupiirit revittiin hajalle ja niiden organisaatio uudistettiin. Tällöin alkoivat eri lajiliitot perustaa itsenäisiä lajiliittoja. Näin tapahtui myös Keski-Pohjanmaalla. Tätä ennen täällä, kuten muissakin piireissä, suunnistustoiminta kuului piiriorganisaation alaisuuteen, jossa se toimi omana jaostona.
10-vuotta on historiallisesti lyhyt aika. Siitä huolimatta on syytä katsoa mitä menneen vuosikymmenen aikana on Keski-Pohjanmaalla suunnistusrintamalla tapahtunut.
Perustamisasia tuli ensikerran esille suunnistusjaoston kokouksessa syksyllä 1994. Silloinen jaoston puheenjohtaja Severi Halkosaari kysyi jäsenien mielipiteitä Keski-Pohjanmaan Suunnistus ry perustamisesta. Tuossa yhteydessä hän kertoi, että monessa maakunnassa jo itsenäistytty. Miksi ei meilläkin? Jaostossa oltiin asiasta yksimielisiä. Asia nähtiin tärkeänä, vaikka vähän pelättiin kuinka saadaan talousasiat pidettyä tasapainossa. Tuossa kokouksessa päätettiin kutsua piirin suunnistusseurojen edustajat yhteiseen perustamiskokoukseen. Tämä perustamiskokous pidettiin Kannuksessa, Veljeskodilla 29.9.1994. Paikalle saapui edustajat 11 seurasta, joille asia esitettiin päätettäväksi. Kokoukseen oli laadittu toimintaa koskevaa sääntömalli. Paikalla olleista seurojen edustajista 9 allekirjoitti Keski-Pohjanmaan Suunnistus ry perustamista koskevan asiakirjan. Päätös sai virallisen hyväksymisen sama syksynä piirin suunnistusjaoston syysparlamentissa. Jo seuraavaan kokoukseen tuli hyväksyttäväksi neljä uutta jäsenanomusta. Tällä hetkellä jäsenseuroja on 19. Eli suunnistus ry:n kuuluu kaikki K-P:n alueen seurat, joissa suunnistusta harrastetaan. Alueellamme toimii vain kaksi suunnistuksen erikoisseuraa. Muut toimivat yleisseuran alaisuudessa omana jaostona. Johtokunnan ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin "idean isä" Severi Halkosaari, sihteeriksi Kauko Hirvinen, jäseniksi Markku Törmä, Eero Kattilakoski, Raimo Haapalehto, Sari Maijala, Olavi Ylikangas, Aarre Korpijärvi ja Aapo Hietalahti. Kaikkia yhdistyslakia koskevia lain kiemuroita emme täysin hallinneet, vaan yhdistyksen sääntöjen sanamuotoa jouduttiin myöhemmin hieman muuttamaan, mutta se ei ollut este oman toiminnan aloittamiselle. Virallinen rekisterin hyväksyntä saatiin rekisteröintivirastosta 21.10.1996. Näiden 10 toimintavuoden aikana Suunnistus ry:llä on ollut 3 puheenjohtajaa. Ensimmäiset 6 vuotta puheenjohtaja toimi Severi Halkosaari. Vuonna 2001 ja 2002 näistä tehtävistä vastasi Pekka Lindholm. Pekan jälkeen puheenjohtaja on toiminut Raimo Haapalehto.
Jos oman toiminnan aloittaminen ei mitenkään radikaalisesti ole muuttanut edeltäjänsä K-P:n piirin suunnistusjaoston viitoittamaa toimintaa, on se ainakin tuonut siihen lisää jämäkkyyttä ja suunnitelmallisuutta. Perustamisen yhteydessä pelätty talouskin on saatu pidettyä tasapainossa. Suunnistus ry.n tavoite ei ole ollutkaan varojen keruu pankkitilille, vaan kertyneet varat on jaettu alueen nuorille stipendeinä tai käytetty erilaiseen leiritoimintaan rahatilanteen sallimissa puitteissa.
Suunnistus ry:n tehtävänä on toimia linkkinä seurojen ja Suomen Suunnistusliiton välillä. Sen tehtävä on myös organisoida ja johtaa alueen suunnistustoimintaa. Myös erilaiset koulutustapahtumien järjestämiset kuuluvat sen toimintaan. Yhtenä tärkeimpänä tehtävänä on ratamestarikoulutuksen järjestäminen. Ei sovi myöskään unohtaa suunnistajan tärkeitä tuotetta, eli karttoja. Näiden rekisteröinti ja lupa-asiat kuuluvat aluekohtaisesti suunnistus ry:n tehtäviin. Meillä kartta-asioita on ansiokkaasti koko toiminnan ajan hoitanut Samuli Törmälä. Näiden reilun10-vuoden aikana on alueeltamme tehty suunnistuksen kilpailukarttoja 165, opetuskarttoja 33 ja hiihtosuunnistuskarttoja 20, pyöräsuunnistuskarttoja 2 kpl. Eli yhteensä 220 karttaa. Parhaimpana vuotena niitä valmistui 26. Kartoitettu pinta-ala on yhteensä 940 neliökilometriä. Tämä ala vastaa kahden keskisuuren keskipohjanmaalaisen kunnan pinta-alaa. Vaikka itse karttojenteko ei varsinaisesti kuulu ry:n toimintaan, sen käynnistämällä karttaprojektilla saatiin monta vanhaa käytöstä poistettua karttaa digitoitua ja näin uudelleen käytettäväksi.
Iltarastitoiminta on meidän vahvuus. Se kattaa koko maakunnan. Alueellamme ei ole yhtään pitäjää, jossa ei iltarasteja ole järjestetty. Voi todeta saman kuin entinen tyttö aineessaan, jossa hän kirjoitti: Näissä maastoissa on moni hyvä urheilijanuorukainen saanut alkunsa". Jos ei iltarasteilla ihan alkuaan kukaan ole saanut, on niillä syttynyt monelle suunnistuskipinä. Erittäin suuren innostuksen iltarastit ovat saaneet Kokkolan seudulla. Jälki näkyy myös saavutuksissa. Vuosittain alueellamme järjestetään lähes sadat iltarastit, joiden kävijämäärä on yhteensä n. 13-14000. Tänä vuonna hieman enemmän. Vuonna 2003 Keski-Pohjanmaan Liikunta palkitsi alueen iltarastit "vuoden terveysliikuttaja"
Piirin jaostona toimiessaan suunnistuksessa jaettiin am-kisoissa yleismitaleita. Suunnistus ry:ssä haluttiin itsenäistyä myös mitalien suhteen. Oman mitalin suunnitteli toiminnan alkuvaiheissa Pentti Väisänen.
Näiden toimintavuosien aikana alueemme seurojen suunnistajat ovat menestyneet hyvin arvokilpailuissakin. Ensimmäisen vuosikymmenen aikana he ovat saavuttaneet MM-kisoissa ja maailmacupissa 5 kulta-, 3 hopea- ja 3-pronssimitalia. Maailmanmestaruuden ovat voittaneet hiihtosuunnistuksessa Arja Nuolioja ja kesäkisoissa Matti Kattilakoski. Kolmaskin maailmanmestari Keski-Pohjanmaalle saatiin tänä vuonna, kun Esko Ylikangas voitti Kanadassa kovatasoisen H35 sarjan mestaruuden. Esko tosin nyt suunnistaa Rasti-Kurikan väreissä. Näiden kymmenen toimintavuoden aikana on SM- tasolla hiihto- ja kesä suunnistuksessa ovat alueemme suunnistajat voittaneet henkilökohtaisilla matkoilla17 mestaruutta, 18 hopeaa ja 20 pronssia. Vaikka seurat Keski-Pohjanmaalla ovat pieniä, ei se ole ollut suurikaan este menestymiselle viesteissä. Viestijoukkueet ovat saavuttaneet 6 kultaa, 8 hopeaa ja 13 pronssimitalia. Mitalisadetta olisi tullut varmaan enemmänkin, ellei seurasiirrot olisi vieneet osan suunnistajistamme. Uutena suunnistusmuotona tulleen pyöräsuunnistuksen ovat Keski-Pohjanmaalaiset ottaneet omakseen. Sen lyhyen historian aikana siinä on savutettu 5 kultaa, 7 hopeaa ja 13 pronssia. Eli yhteensä 28 kultaa, 33 hopeaa, 46 pronssia. Myös Suunnistusliitossa on arvostettu toimintaamme. Liitto on mm. myöntänyt vuoden ratamestaripalkinnon Raimo Haapalehdolle ja vuoden kilpailuvastaavan palkinnon Juhani Perkkiölle, sekä Kokkolan Suunnistajille vuoden suunnistusseurapalkinnon. Tietysti kunnia näistä saavutuksista ja ansioista kuuluu asianomaisille henkilöille ja seuroille. Vaikka alueeltamme löytyy vähän ns. suunnistajien ihannemaastoja, on Suunnistusliitossa luotettu Keski-Pohjalaisseurojen kilpailujen järjestämistaitoon. Näiden toimintavuosien aikana on alueellamme järjestetty neljät SM-kisat ja Nuorten Jukola. Viimeisimmät SM-kisat järjestettiin pari kuukautta sitten, jolloin VetU isännöi yhdessä Alajärven Ankkureiden kanssa kakkosryhmän pikamatkat ja KP-V viestit. Seuraavat arvokilpailut on jo ensi talvena, kun Ylivieskan Kuula järjestää hiihtosuunnistuksen Sm-kilpailut.
|
|
|